Tiia

Olen Tiia, Parikkalasta kotoisin oleva ja sittemmin lappeenrantalaistunut kahden lapsen äiti-ihminen. Perheeseeni kuuluu lasten lisäksi aviopuoliso ja koira. Työkseni teen asiantuntijan ja projektipäällikkön töitä LAB-ammattikorkeakoululla. 

Minulla on monipuolista kokemusta yrittäjyydestä: olen ollut itse yrittäjänä, seurannut läheltä muiden suorituksia sekä työni puolesta ollut myötävaikuttamassa lukuisien uusien liikeideoiden ja yritysten syntymiseen. Viime vuosien aikana työni ytimessä on ollut edistää eteläkarjalaisten yrittäjien työhyvinvointia, tukea opiskelijayrittäjyyttä sekä kaivella potentiaalisimpia uusia liikeideoita suuremman yleisön tietoisuuteen. Kaiken tämän takana on kotiseuturakkaus ja halu edistää alueen kehittymistä positiivisempaan suuntaan.

Talouspoliittisesti ajattelen erittäin oikealta, arvoiltani olen liberaali ja ulkoisesti elelen mukavan konservatiivisesti. En tunnustaudu minkään ideologian kannattajaksi, vaan pitäydyn faktoissa pyrkien perustamaan mielipiteeni ja päätökseni kulloinkin parhaimpaan saatavilla olevaan tietoon. Olen avoin muuttamaan näkemyksiäni ja opin mielelläni uutta keskustelemalla eri alojen asiantuntijoiden kanssa.

Suhtaudun työhöni, ja oikeastaan kaikkeen muuhunkin elämässä, tosissani mutta en vakavana – elämä on liian lyhyt suoritettavaksi otsa rypyssä! Mikäli suora tyyli, musta huumori, synkkä realismi ja silti positiivinen maailmankatsomus viehättää, tutustu tarkemmin ajatuksiini blogissa.