Kun kovasti puhutaan elinvoimasta ja kuinka tärkeä korkeakoulukampus opiskelijoineen on kaupungille, haluan nostaa muutaman ”sisäpiirin” näkökulman kaiken kansan tietoisuuteen. Itse väitän ymmärtäväni kokonaisuutta tai ainakin suurinta osaa siitä todella hyvin. Työni puolesta olen jo vuosien ajan ollut mukana edistämässä opiskelijalähtöistä yrittäjyyttä, kampuksen ja maakunnan yritysten välistä parempaa yhteyttä sekä myös tuomassa kampuksen osaamista alueemme yritysten ja muiden organisaatioiden käyttöön. Mitä Skinnarilasta sitten löytyy?
Meillä on Lappeenrannassa suomen toiseksi suurin opiskelijoiden vetämä yrittäjyysyhteisö (ES eli entrepreneurship society), tuttavallisemmin LUTES. Tämä nykyisin lähes tuhannen opiskelijan yhteisö on avoin kaikille korkeakoulujemme opiskelijoille riippumatta opintoalasta tai opiskeluvuosista – tärkeintä on yrittäjämielisyys ja kiinnostus yrittäjyyteen. Aktiivit järjestävät tämän teeman ympärillä erilaisia isompia ja pienempiä tapahtumia. Tavoitteena on herättää innostus lähteä yrittäjäksi, avata mieltä uusille innovaatioille ja erityisesti kohtauttaa samanmielisiä, mutta eri taustojen ihmisiä.
Korkeakoulukampukselta löytyy myös LAB-ammattikorkeakoulun alaisuudessa toimiva yrityshautomo Business Mill. Niukat resurssinsa erittäin tehokkaasti hyödyntävä ”yksikkö”, joka yhdistää konkreettisesti Etelä-Karjalan muut julkiset yrityspalvelut ja kampusmaailman. Business Millin kautta kanavoitui esimerkiksi viime vuonna 2,5 miljoonaa euroa rahoitusta alueen yrityksille ja aloittaville tiimeille liikeideoiden kehittämiseen – siis ihan niille pienille, jotka saamansa rahoituksen myötä pystyvät palkkaamaan ensimmäisen työntekijän, kehittämään tuotettaan tai palveluaan ja hankkimaan uusia asiakkaita uusilta markkinoilta. Eli kasvamaan!
Työni kautta olen päässyt seuraamaan ja vaikuttamaan kampuksen yrittäjyysekosysteemin kehittymiseen sellaiseksi, kuin se tänään on. LUTES ja Business Mill mainittuina ovat esimerkkejä kaupungilta saadun tuen merkityksestä: kumpikin olisi olemassa, mutta todennäköisesti hyvin erilaisina. Edellä mainitut tahot ovat myös vain osa kokonaisuutta – kampuksella tapahtuu valtavasti muutakin. Työ toki jatkuu, emme ole vielä tyytyväisiä. Kampuksella ei todellakaan marinoiduta maailmanlopun fiiliksissä, vaan tehdään töitä paremman tulevaisuuden eteen. Paikalleen jumahtamalla sitä emme saavuta. Ja meillä tosiaan on kampuksella tavoitteet korkealla – tervetuloa auttamaan talkoissa!
Äänestämällä minua saat Lappeenrannan kaupungin valtuustoon entistä laajempaa tietoa ja osaamista päätöksenteon tueksi, kun kyseessä on korkeakoulukampuksen hyödyntäminen elinvoimatekijänä, opiskelijoiden työllistyminen sekä kiinnittyminen alueellemme sekä yritysyhteistyön mahdollisuudet paikallisten yritysten ja kampuksen välillä. Vaikka en niin sukupuoli- tai ikäkiintiöistä välitäkään, valtuusto tarvitsee myös nuorten perheellisten naisten edustusta.
(Mukailtu teksti julkaistu myös Lappeenrannan kahdessa Facebook-ryhmässä)
